Lounas Kuoleman kanssa, Alkusalaatti


Ote tulevasta novellikokoelmastani” Suupaloja Kuoleman ja Elämän kattauksessa”

Kirjoitettu Syyskuussa 2011.

“Henkeä ahdistaa. Sattuu rintaan.

Normaali ilta Karlsson-residenssissä. Minä makaan sängyssä ja katson elokuvaa. 12 Apinaa,
sopivaa viihdettä illalle. Kissa makaa vieressäni ja kehrää kun rapsutan sitä.

Minua ei kukaan rapsuta.

Muu perhe elää omaa elämäänsä makuuhuoneen ulkopuolella. Minä en kuulu siihen. Olen kuin
torniinsa unohdettu vanki. Saan ruokaa ja juomaa. Vierailuaikoja ei juurikaan ole. Tätä tuomiota
olen istunut jo pari vuotta, loppua ei näy.

Rintaan todella sattuu ja huomaan leffan loppuneen. Ilmeisesti olen nukahtanut jossain vaiheessa.
Mittaan verenpaineeni, 130/60, syke 50 ja hyvin epätasainen, ilmankos väsyttää. Huudan vaimoani
paikalle. Hän tulee makuuhuoneeseen ja hätkähtää.

– Kuinka oot noin harmaa?

En normaalistikaan ole mikään rusoposki, sänkyyn ei paljon aurinko paista. Vaikea hengittää ja
rintaan sattuu vielä enemmän. Mittaan uudestaan verenpaineen. 110/50, syke 41, arytmia vain pahentunut. Kuluu välillä useita sekunteja, ettei sydän lyö ollenkaan..

– Kohta soitan kyllä ambulanssin!

Inhoan sairaaloita. Niistä en koskaan pääse ulos muuten kun vastoin lääkärin neuvoa. En halua
tilata ambulanssia. Mutta kun herään vaimoni ravistellessa minua, on pakko tajuta että nyt ei asiat
ole hyvin.

Kun herään seuraavan kerran, vieressäni seisoo oranssin väriseen haalariin pukeutunut mies.
Hieroo rystysillään minun rintakehääni.

– Herätäämpäs nyt Karlsson!

Poikani seisoo makuuhuoneen ovensuussa. Näen hänen katseestaan kauhun.

Toinen ambulanssimiehistä on puhelimessa. Hän pyytää lääkäriä paikalle. Tajuntannantasoni
heittelehtii, välillä olen tajuton. Herään taas kun paita otetaan pois päältäni. Koitan ymmärtää miksi
oranssipukuiset miehet riisuvat minua. En tajua. Minut asetetaan taas makaamaan selälleni.
Toinen miehistä ottaa molempiin käsiinsä kahvat. Sen verran olen lääkärisarjoja katsonut, että
tajuan mitä tulee tapahtumaan.

Poikani seisoo makuuhuoneen ovensuussa ja sulkee silmänsä.

Tunnen miten sähköisku kouristaa koko kehoani.

– Ei vaikutusta!
– Koita vielä kerran!

Tunnen uudestaan sähkön virtaavan läpi kehoni. Menetän tajuntani taas. Herään hetkeksi, kun
ulkoilman viileys pyyhkäisee yli puolialastoman kehoni. Meinaan pudota paareilta, kun
minua kannetaan kotini jyrkkiä ulkoportaita pitkin. Minut työnnetään ambulanssiin.
Tajuttomuus.

Ambulanssissa lääkäri seuraa mittareita, avustaja koittaa pitää minua hereillä

.- Syke 24!
– Annan adrenaliinin.

Juuri ennenkuin menetän taas tajuntani, tunnen pistoksen rinnassani. Näen poikani kasvot
mielessäni ja tunnen hirvittävää menetyksen tuskaa. Samalla olen elinkautisvanki, joka on juuri
saanut armahduksen.

Sydämeni pysähtyy. Olen kuollut.
Toista kertaa elämäni aikana. Eikä sekään riitä.

Herään.”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s