Category Archives: Business

My current activities

Lapsi lähtee maailmalle


Ei,ei todellakaan biologinen lapsi, vaan kirjallinen lapsi. Essee-kokoelmani “Suupaloja Kuoleman ja Elämän Kattauksesta” on valmis painoon.

Vähän haikea olo.Olen sitä kuitenkin työstänyt jo pitkään ja nauttinut paljon sen kirjoittamisesta. Tuntuu haikealta ja ylpeältä kun se tulee näkemään päivänvalon noin kuukauden kuluttua.

Halusin kirjastani vähän poikkeavan kokoisen: se on kapea ja korkea, kovakantinen ja paksulle paperille painettu. Vähän jännittää, miltä se tulee näyttämään.

Joka tapauksessa kiva päästä keskittymään seuraaviin mahdollisuuksiin!!

20140422-145606.jpg

Perinne – Tulevasta kirjastani “Suupaloja elämän ja kuoleman kattauksesta


Istun Ravintola Kosmoksessa, kuten suuri idolini Mika Waltari. Lautanen vorshmakia syöty, perinteitä kunniottaen. Perinteet ja kulttuurin historia suorastaan vyöryy ylitseni. Ja sitten se on ohi. Olen istunut sadoissa ravintoloissa ja juonut viiniä. Miten tämä poikkeaa siitä?

Vain mielikuvitukseni tekee siitä jotenkin erikoisen muihin kuppiloihin verrattuna. Onko historiallinen perintö vain mielikuvituksemme harhaa? Jos näin on, miksi siis ylläpitää pystyynkuolleita kulisseja ylhäällä. Perinteitä, joiden alkuperäinen merkitys ja sisältö on kauan sitten kuollut.

Miksi ei mielummin eläisi tässä ja nyt, luoden omaa historiaansa? Uskon siihen.

Silti askeleeni johtaa Kosmoksen, yli 90 vuotta vanhaan instituutioon, eikä viereiseen, siistiin Bar/club/cafe Kiilaan. Luultavasti siellä viinilasikin olisi halvempi. Historia istuu meissä tiukemmin kun paska junttilan tuvan seinällä. emme saa sitä ravistettua vaikka haluaisimme.

Haluan tehdä asioita uudella tavalla, omalla tavallani, mutta tuntemani historian varjo istuu olkapäälläni kuin ajatuksiani ohjaileva demoni. Jos käännän nopeasti ajatuksiani, niin näen sen. Pirulaisen ja Komentelijan. Pitäisikö minun tehdä tuttavuutta siihen, jotta loppuisi tämä ikuinen tukustelu sen kanssa? Myönnänkö, että tekojani on aina ohjannut joku muu kuin minä? Myönnänkö vapaan tahtoni olevan ja aina olleen illuusiota?

Olen ylpeä vapaasta tahdostani, en luovu siitä kovin helposti. Mietin, istuiko Mika Waltari joskus tässä samassa loossissa. Siinä se taas tulee. Historia ja perinne huutaa aivoissani kuin karaoke-isäntä.

Kirjoitan sen ulos itsestäni. Kun ensi kerralla näen tämän ravintolan ja loossin, muistan kirjoittaneeni siinä tämän kirjoituksen, mikä kukaties päätyy kirjan sivulle. Perinne ei ole turhaa, silloin kun tiedostamme sen olevan perinne, emmekä vain sokeasti ohjaudu sen mukaan.

Tiedostaminen on tuntemista. Tunteminen on hallintaa. Hallinta antaa meille vapaan tahdon. En muuta halunnutkaan.

Perinne ja minä. Yhdessä ja erikseen.

 

Hurmaantunut elämästä


Ulkoapäin katsoen voisi ajatella minun olevan tolkuttoman kiireinen. Jostain syystä en kuitenkaan tunne itseäni kiireiseksi. Kerrataanpa vähän viime viikkojen tapahtumia:

Sadan henkilön Runojuhlan suunnittelu ja toteuttaminen
Lähes 400 kirjan lähettäminen eri osoitteisiin
Levy-yhtiön perustaminen
Levy-yhtiön saitin, FB-sivujen, twitterin ynnä muiden luonti. Käykää katsomassa ja tykkäämässä, http://www.cabinbladerecords.comCabin Blade Records ja facebook.com/cabinbladerecords!
Markkinointimateriaalin luominen, sopimupohjien teko, välttämättömiin järjestöihin liittyminen, jotta saamme julkaista musiikkia
Partnereiden haku musiikkipuolella
Ensimmäisen Bändin kanssa tehty sopimus
Ensimmäinen biisi iTunesiin, Spotifyihin, RDIOon ja noin 30 muuhun kanavaan
Oman essee-kokoelman kirjoittaminen
Kirjojen markkinointi mm. Janakkalan kirjailijayhdistyksen 30v juhlissa
Firman tilinpäätös

Silti jää aikaa nauttia elämästä, istua rakkaan kanssa paljussa, tavata ystäviä, käydä kulttuuririennoissa, diggailla Zakk Wylden kitarointia livenä.

Miten se on mahdollista, kuulen sinun kysyvän. Olen valinnut vain tehtäviä mistä nautin. Tiedän olevani etuoikeutettu. en tuota ylläolevaa ole mitään tehnyt yksin. Kirjanjulkaisupuolella Rakkaani on rinnallani, musapuolella poikani tekee suurimman osan jalkatyöstä. Ja runojuhlan toteuttamiseen osallistui melkein koko perhe!

Elämä on niin ihanaa ja antoisaa, kun antaa sen tulla lävitsesi koko voimalla, levittää siivet ja uskoa että ne kantavat. Silloin ne kantavat, ja hyvän sykli vaan vahvistuu. Nousen korkeammalle ja korkeammalle ja saan jakaa sitä riemua myös muiden kanssa. Yksin se ei tuntuisikaan miltään, mutta jakamalla, antamalla ilman etttä odottaa jotain vastavuoroisuutta, rakastamalla hullun lailla, silloin virtaukset kuin itsestään kannattelevat sinua.

20140407-171555.jpg

Huima savotta on loppusuoralla!


Noin kuusi viikkoa sitten alkanut hanke “Runo päivässä – Poem a Day” on vihdoinkin painossa!

Uskomattoman nopeasti saimme tarvittavan määrän runoja, enemmän kuin tarvitsimme, yli 480 runoa 172 runoilijaa. Lähes kaikki ovat ihmisiä, joiden runot eivät ole koskaan päässeet julkaistuksi. Tämä on kulttuuritekoi josta olemme Anumarin kanssa ylpeitä.

Todella upea palaute runoilijoilta auttoi jaksamaan, kun päivät alkoivat olla aika pitkiä.

Kiitos kuuluu tietysti runoilijoille, mutta myös Anumarille, joka jaksoi puurtaa kuin jakkihärkä jotta saamme kirjan ulos ajallaan.

Nyt pääsemme mukavampaan osaan, sunnittelemaan kirjan julkaisujuhlaa 🙂

Kansikuva

Kansikuva

Kiirettä Kanttarelli Publishingissa!


Todellakin!

Tällä viikolla tuli painosta:

– Thomas Sand: Myrsky

– Tapani Tulla: Runoja Rakkauden Ripulista

– Hannu Koppila: Kotiseutuna Urjala

Kaikkia kiroja voi ostaa Kanttarelli Publishingin kaupasta tai tilata isoimmista kirjakaupoista.

“Runo päivässä -Poem-a Day” saavutti maagisen 350 runon rajan, enää loppurutistus, ja kirja on koossa. Hanke on ollut näkyvästi esillä, esimerksi täällä: http://olotila.yle.fi/tee-itse/runo-paivassa-poem-day-projekti-etsii-runoilijoita 

Ehkä kaikkein tärkeimpänä uutisena on eilen kirjoitettu kustannussopimus kirjasta “Viimeinen hyppy”. Tämä isän kertoma traaginen tarina tyttärensä taistelusta tappavaa tautia vastaan on juuri sellaista kirjallisuutta, mitä Kanttarelli Publishing edustaa.

Isän omin sanoin::

Viimeinen hyppy

“Se on kuin amputointi

kun lapsi kuolee, räjähdys aivoissa.

Aivosolut hakeutuvat paikoilleen

muuttaen ihmistä pysyvästi.

Se on jatkuva tuskatila,

ruumiin ja sielun ahdistus,

siinä arvot muuttuvat,

mikään ei palaa ennalleen.”

Kirja on kertomus parantumattomasti

sairaan lapsen hoitotyöstä

kahden vuoden ajalta.

Viimeinen hyppy, etukansi-page-0

“Runo päivässä -Poem a Day” Final call for poems, Viimeinen kuulutus runoille!


Kanttarelli Publishing is looking for poems to be Published in ” Runo päivässä – Poem a Day”- Anhtology. So free the poet Inside you, and send your poems to info@kanttarellipublishing.com. English or Finnish, please! So far EVERYONE of over 240 received poems has been cleared to publication, we Will publish only 365 poems

Kanttarelli Publishing etsii runoja kokoelmaansa “Runo päivässä – Poem a Day” -antologiaansa!Nyt avaa rohkeasti pöytälaatikkosi ja lähetä runo info@kanttarellipublishing.com! Tähän mennessä KAIKKI yli 240 runosta on hyväksytty julkaisuun. Julkaisemme vain 365 runoa!

Kanttarelli Publishing Julkaisee: Tapani Tulla: Runoja Rakkauden Ripulista


“Rakkaus ja ripuli tulevat yhtä yllättäen ja ja kumpikin jää pitkäksi aikaa mieleen”

Runot ovat sensuellia iloittelua ja kirpaisevan koskettavaa, elämänmakuista sana-akrobatiaa!

Sikamaisen hyvä, suosittelen!

Kirja ilmestyy Tammikuun lopussa, mutta on jo ennakkotilattavissa Kanttarellin kaupasta www.kanttarellipublishing.com/kauppa

Kentältä Kentälle – Tulevasta novellikokoelmastani: “Suupaloja Kuoleman ja Elämän kattauksesta”


“Pyydämme teitä sulkemaan kaikki elektroniset laitteet…”

Stuertin litanja on minulle turhankin tuttu. En ole koskaan laskenut, mutta tämä lienee yli tuhannes kerta kun kuulen sen.

Laitan väsyneesti läppärin kiinni ja tungen sen edessä olevan istuimen verkkotaskuun. Olemme ehtineen odottaa koneessa jo yli tunnin. Myöhästyimme meille varatusta lähtöikkunasta ja se tietää aina odottelua.

Olin lentänyt Helsingistä Frankfurtiin, juossut läpi pitkän käytävän toiseen terminaaliin. Paita liimautuneena ihooni ehdin viime tingassa Chicagon koneeseen. Inhoan tätä reittiä. Kolme vaihtoa, jotta pääsen San Diegoon, Kaliforniaan. Jouduin varaamaan taas lentoni viime tipassa, ja tämä oli seuraus. Olen kolme kertaa aikaisemmin hukannut matkatavarani Chicagossa, yhtä monta kertaa kun olen siellä vaihtanut konetta.

Pääsemme vihdoin lentokorkeuteen, saan avata turvavyöni, läppärini ja tarkistan tapani mukaisesti, onko koneen viihdetarjonnassa uusia elokuvia. Ei ole. Se ei ole ihme, koska viime viikolla lensin saman lentoyhtiön koneella. Lufthansan Airbus-koneiden business-luokan tuolit eivät ole kovin hyviä, mutta koitan vääntäytyä mukavaan asentoon. Juuri silloin tulee lentoemäntä.

– Etwas zu Trinken, something to drink, sir?

Tilaan Gin & Tonicin silkasta turhautuneisuudesta.

Kiireellä odottamaan. Lentomatkailun tunnulause.

Päivällinen on siedettävä, tilaan vielä toisen kupin kahvia ja alan kirjoittamaan esitystani San Diegon kokoukseen. Mikään ei inspiroi paremmin kuin viime hetken paniikki! Onneksi esitys on minulle hyvin tutusta aiheesta, pystyn poimimaan useita kalvoja vanhoista esityksistäni. Lisään vähän uuttaa tietoa ja paremman yhteenvedon. Olen valmis jo ennen saavumme USAn lentotilaan.

Loppumatkan kuuntelen musiikkia mp3-soittimestani, pelaan muutaman pelin PSP:lläni, PlayStationPortablella. Vakiokalusteita business-nomadille.

Laskeutuminen O’Haren lentokentälle sujuu normaalisti. Loppu onkin taas tyypillistä helvettiä. Imigranttien jono on kilometrin pituinen. Joka toinen on joko täyttänyt vaadittavat lomakkeet väärin, tai ei ole täyttänyt niitä ollenkaan.

Alan katsella kelloa. Minulla on vielä 45 minuttia aikaa ehtiä jatkolennolleni, ei näytä hyvältä. Pääsen vihdoin tiskille. Normaalit kysymykset: miksi tulin tänne, kauanko olen, missä olen yötä. Latelen ne puolinukuksissa, olen matkustanut jo noin 18 tuntia. Sitten liukuportaat alas, jossa Amerikkaan tulleiden matkustajien matkalaukut ovat läjässä. Poimin omani, ja vien sen tiskille. Tylsistynyt, vahvasti ylipainoinen tullivirkailija tutkii laukkuni, ei huomautettavaa.

Kymmenen minuuttia aikaa lentoni porttien sulkeutumiseen. Ei hyvältä näytä.

Vaikka juoksen portille, myöhästyn viisi minuuttia. Portilla virkailijat eivät jousta tippaakaaan. Menen American Airlinesin tiskille kertomaan tilanteestani. Heillä on vielä yksi lento San Diegoon. Neljän tunnin päästä.

Neljä tuntia rähjäisellä lentokentällä. Onneksi kokoukseni alkaa vasta huomenna. Raahaudun business-loungeen. Otan lasin valkoviinia ja lautasellisen suolapaloja. Tekisi mieli tupakkaa.

Useamman lautasen ja lasillisen jälkeen koneeni vihdoin kuulutetaan. Suunnistan portille ja menen VIP-väylää koneeseen. Näillä lyhyillä sisämaan lennoilla ei ole business-luokkaa, vain vähän enemmän jalkatilaa. Onneksi sain edes ikkunapaikan. Käytäväpaikalla lentoemäntien kärryt aina jysähtelevät hartiohini.

Lento on täysin normaali. Vähän mukavaa turbulenssia Kalliovuoria ylittäessä. Pidän siitä. Pidän kaikesta, mikä vähän edes poikkeaa näissä putkissa istumisesta.

Laskeudumme San Diegoon, kello on jo kahdeksan illalla paikallista aikaa, olen ollut hereillä 26 tuntia. Vielä pitäisi saada laukku, taksi ja kirjautua sisään hotelliin.

Odotan, kunnes kaikki Chicagosta tulleet laukut ovat tulleet linjaa pitkin. Sitten ilmoitan laukkuni kadonneeksi.

Edes se ei ole uutta.

Lounas Kuoleman kanssa, Alkusalaatti


Ote tulevasta novellikokoelmastani” Suupaloja Kuoleman ja Elämän kattauksessa”

Kirjoitettu Syyskuussa 2011.

“Henkeä ahdistaa. Sattuu rintaan.

Normaali ilta Karlsson-residenssissä. Minä makaan sängyssä ja katson elokuvaa. 12 Apinaa,
sopivaa viihdettä illalle. Kissa makaa vieressäni ja kehrää kun rapsutan sitä.

Minua ei kukaan rapsuta.

Muu perhe elää omaa elämäänsä makuuhuoneen ulkopuolella. Minä en kuulu siihen. Olen kuin
torniinsa unohdettu vanki. Saan ruokaa ja juomaa. Vierailuaikoja ei juurikaan ole. Tätä tuomiota
olen istunut jo pari vuotta, loppua ei näy.

Rintaan todella sattuu ja huomaan leffan loppuneen. Ilmeisesti olen nukahtanut jossain vaiheessa.
Mittaan verenpaineeni, 130/60, syke 50 ja hyvin epätasainen, ilmankos väsyttää. Huudan vaimoani
paikalle. Hän tulee makuuhuoneeseen ja hätkähtää.

– Kuinka oot noin harmaa?

En normaalistikaan ole mikään rusoposki, sänkyyn ei paljon aurinko paista. Vaikea hengittää ja
rintaan sattuu vielä enemmän. Mittaan uudestaan verenpaineen. 110/50, syke 41, arytmia vain pahentunut. Kuluu välillä useita sekunteja, ettei sydän lyö ollenkaan..

– Kohta soitan kyllä ambulanssin!

Inhoan sairaaloita. Niistä en koskaan pääse ulos muuten kun vastoin lääkärin neuvoa. En halua
tilata ambulanssia. Mutta kun herään vaimoni ravistellessa minua, on pakko tajuta että nyt ei asiat
ole hyvin.

Kun herään seuraavan kerran, vieressäni seisoo oranssin väriseen haalariin pukeutunut mies.
Hieroo rystysillään minun rintakehääni.

– Herätäämpäs nyt Karlsson!

Poikani seisoo makuuhuoneen ovensuussa. Näen hänen katseestaan kauhun.

Toinen ambulanssimiehistä on puhelimessa. Hän pyytää lääkäriä paikalle. Tajuntannantasoni
heittelehtii, välillä olen tajuton. Herään taas kun paita otetaan pois päältäni. Koitan ymmärtää miksi
oranssipukuiset miehet riisuvat minua. En tajua. Minut asetetaan taas makaamaan selälleni.
Toinen miehistä ottaa molempiin käsiinsä kahvat. Sen verran olen lääkärisarjoja katsonut, että
tajuan mitä tulee tapahtumaan.

Poikani seisoo makuuhuoneen ovensuussa ja sulkee silmänsä.

Tunnen miten sähköisku kouristaa koko kehoani.

– Ei vaikutusta!
– Koita vielä kerran!

Tunnen uudestaan sähkön virtaavan läpi kehoni. Menetän tajuntani taas. Herään hetkeksi, kun
ulkoilman viileys pyyhkäisee yli puolialastoman kehoni. Meinaan pudota paareilta, kun
minua kannetaan kotini jyrkkiä ulkoportaita pitkin. Minut työnnetään ambulanssiin.
Tajuttomuus.

Ambulanssissa lääkäri seuraa mittareita, avustaja koittaa pitää minua hereillä

.- Syke 24!
– Annan adrenaliinin.

Juuri ennenkuin menetän taas tajuntani, tunnen pistoksen rinnassani. Näen poikani kasvot
mielessäni ja tunnen hirvittävää menetyksen tuskaa. Samalla olen elinkautisvanki, joka on juuri
saanut armahduksen.

Sydämeni pysähtyy. Olen kuollut.
Toista kertaa elämäni aikana. Eikä sekään riitä.

Herään.”

Hyvää Uutta Vuotta!


Vuosi päättyi Kanttarelli Publishingin suhteen varsin mainiosti! YLEn haastattelu (tlossa YLE Areenaan, mutta uteiliaimmat voivat ladata sen täältä:). Ja vielä tämän vuoden puolella voidaan vielä julkistaa loistava uusi teos, joka ilmestyy ensi vuoden alkupuolella. Lisää tietoa runoilija Tapani Tullan teoksesta täältä .

Hyvää ja Menestyksekästä vuotta kaikille!